Tari Haahtela, professori (Allergiakoulu, Allergiatutkimussäätiö, 2006)
Parempia ohjeita potilaalle – ja vähemmän
Terveydenhuollossa käytetään monenkirjavia potilaille annettavia ohjeita, joiden perusteita voi kysyä. Useimmiten ohjeet perustuvat klinikan vuosien tai vuosikymmenien käytäntöön, joskus potilaiden kanssa käytyyn vuoropuheluun sekä yritysten ja lääkevalmistajien tietoihin. Niiden toimivuutta on tuskin koskaan testattu. Se ei tarkoita, että ohjeet ovat kelvottomia. Päinvastoin, ohjeisiin on koottu paljon terveen järjen sanelemaa ja hyödyllistä tietoa.
Ohjeilta edellytetään kuitenkin tulevaisuudessa entistä vankempia perusteluja. Medikalisaatio on kaikkialle hiipivä vitsaus, jota vastaan on aktiivisesti taisteltava. Ihmisille ei pidä antaa kaiken maailman ohjeita muuten vain, ne muokkaavat käyttäytymistä ja valintoja yllättävän voimakkaasti jopa vuosikymmenien ajan. Useamman kerran vastaanotolle on tullut potilas, joka on kaivanut lompakostaan nuhruisen ihotestauslistan 1960-luvulta. Siinä on plussia ja miinuksia – ja plussia on vältelty 40 vuotta!
Lääkärin ja hoitajan neuvojen mukaan toteutettu ohjattu omahoito tai itsehoito on kuitenkin keskeisen tärkeä, jotta allergiaan taipuvainen ihminen voi elää mahdollisimman tervettä elämää. Siksi kiinnittäkäämme huomiota potilaille annettaviin ohjeisiin, saattakaamme ne ajan tasalle ja luokaamme klinikoihin järjestelmä, joka varmistaa niiden säännölliset tarkistukset. Antakaamme ohjeita mieluummin vähän kuin paljon ja huolehtikaamme, että potilas ymmärtää ohjeet ja pitää niitä toteuttamiskelpoisina. Seuratkaamme ohjeiden noudattamista ja pyytäkäämme potilailta palautetta: toimivatko hyvässä tarkoituksessa jakamamme ohjeet, onko niistä hyötyä? Muuten ne ovat enemmän rasite.
Allergia- ja Astmaliitto, Atopialiitto, Iholiitto ja Hengitysliitto HELI ovat vuosikymmenien ajan valmistaneet ja jakaneet informaatiota potilaille ja väestölle, ohjelehtisiä, oppaita, videoita, CD-levyjä. Kiitettävää toimintaa. Asiantuntijat ovat olleet mukana niitä laatimassa, mikä lisää uskottavuutta, mutta ei muuta sitä tosiasiaa että myös liittojen aineistot kaipaavat tuuletusta, yksinkertaistamista ja todisteita toimivuudesta ja vaikuttavuudesta: hienosti sanottuna legitimiteettiä.
Toivon, että nyt julkaistavat ohjeet saavat klinikat ja hoitopisteet miettimään ohjeitaan, antamaan palautetta ja tekemään parempia. Erityisesti hoitajat voisivat tehdä selvityksiä ja tutkimuksia sekä opinnäytetöitä ohjeiden toimivuudesta. Sarka on vallan kyntämätön.
Kun ohjeita tarkastelee, huomaa niiden keskittyvän aika lailla erilaisten allergeenien ja aiheuttajatekijöiden välttämiseen. Yliherkän ja allergisen näkökulmasta maailma on vaarallinen paikka, örkit kurkkivat joka nurkan takana, jos ei pidä varaansa. Välttäminen menee helposti liiallisuuksiin ja alkaa todella rajoittaa elämää, luo käyttäytymisen ja toiminnan tapoja, joilla ei ole terveydellisiä perusteita. Jotkut ihmiset ovat ronskimpia eivätkä pienistä piittaa. Ja luultavasti pysyvätkin terveempinä ja elävät täydemmin. Allergiassa on menossa suunnan muutos, entistä aktiivisemmin haetaan sietokykyä, toleranssia, ymmärretään että kyse on immuunijärjestelmän tasapainosta. Ei allergiassa ole mitään ”lakia”, että lievät oireet aina vain pahenevat, jos ei koko ajan pidä varaansa. Mutta mikä on järkevää välttämistä ja mikä menee överiksi? Siinäpä tasapainoilua kerrakseen ja tutkimuksen ja seurannan paikka. Perusperiaate kuitenkin on: tukekaamme terveyttä, ei allergiaa. Tukekaamme allergisia ihmisiä pärjäämään.
Ohjeet ovat lyhyitä tietoiskuja ja aiheen mukaisessa aakkosellisessa järjestyksessä. Astmat, ihot ja sähköyliherkkyydet kulkevat siellä sulassa sovussa, eivät tärkeysjärjestyksessä. HYKS:n iho- ja allergiasairaala käyttää osittain näitä ohjeita, mutta kaikkia sairaalan väki ei tunnista, koska osa nojautuu omiin kokemuksiini. Ohjeet ovat vapaasti käytettävissä ja edelleen kehitettävissä.
Helsingissä elokuussa 2006
Tari Haahtela
