Raskaus
Astma ei ole este raskaudelle. Astmaoireet usein vähenevät raskauden aikana, mutta voivat myös pahentua. Astmalääkkeitä (myös inhaloitavaa kortisonia) käytetään lääkärin ohjeiden mukaan, eivätkä ne ole vaaraksi sikiölle.
Ammatinvalinta
Astma tai allergia ei rajoita ammatinvalintaa kuin poikkeustapauksissa. Joissain työtehtävissä, kuten parturi-kampaajana, eläintenhoitajana, leipurina tai siivoojana voi altistua allergeeneille tai ärsykkeille, jotka aiheuttavat oireita. Monet allergiset pärjäävät kuitenkin myös näissä töissä.
Yhteiskunnan tuki
Jos potilas on tarvinnut säännöllistä lääkehoitoa vähintään puoli vuotta ja hoidon tarve jatkuu, korvataan omavastuuosuuden ylittävästä osasta 72 prosenttia lääkkeen apteekkimyyntihinnasta. Alle 5-vuotiailla lapsilla ei ole puolen vuoden karenssiaikaa. Jos astma uhkaa työkykyä, järjestetään kuntoutusta ja uudelleenkoulutusta. Lääkärinlausunto tarvitaan kaikkiin Kelan etuuksiin. Jos lääkityksen vuotuiset kustannukset ylittävät kulloinkin hyväksytyn rajan, Kela korvaa kaikki lääkekustannukset. Vaikeahoitoista astmaa sairastavien lasten vanhemmilla on joissakin tapauksissa oikeus korotettuun hoitotukeen.



